Maalausta jo 50 vuoden kokemuksella

Sarja-Maalaamo:n juuret ovat 1960-luvulla ja nykyisin olemme tunnettu alihankintamaalaamo.  Tuotantotilamme sijaitsevat Helsingin Tattarisuon teollisuusalueella hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Haluamme kehitämme jatkuvasti toimintaamme jotta voimme palvella paremmin asiakkaittemme tarpeita. Nykyään palvelemme laajaa yritysasiakaskuntaamme ja tämän lisäksi palvelemme myös kotitalouksia joille maalaamme esimerkiksi keittiökaapistojen ovia uudelleen.


Olemme ekologinen valinta

Laatu ja luotettavuus

Edullinen hinta-laatusuhde

Varastointipalvelut

Menetelmät

Maalaamisen, sekä jauhe- että märkämaalaamisen, tärkeimpinä tehtävinä on parantaa korroosiokestävyyttä ja parantaa tuotteen visuaalista ulkonäköä.

Oikean maalin valinta perustuu tietoon tuotteen perustiedoista sekä käyttöolosuhteista. Tämän takia on hyvä tietää meneekö maalattava kappale sisä- vai ulkotilaan, joutuuko kappale alttiiksi mekaaniselle rasitukselle tai lialle, mitä materiaalia kappale on ja onko siihen kiinnitetty valmiiksi muita osia.

Tämän perustiedon jälkeen valitaan joko jauhe- tai märkämaalausmenetelmä.

"Iso muutos ja uusi tyyli maalipinnan päivityksellä.

Vaihtoehtoja riittää!"

Hintaesimerkkinä keittiö, jossa on MDF-pintaiset ovet:

- 8 yläkaappia
- 8 alakaappia
- 5 laatikon päätyä

n. 800,00 €

Pyydä tarjous omasta kohteestasi ja ota yhteyttä!

Pyydä tarjous!